Järjestyksessään 24. Perinneradiotapahtuma, PRT24, järjestettiin sunnuntaina 4.6.2017. Useita vanhoilla radioilla workkivia asemia oli jälleen äänessä. Ville, OH6QR, lähetti kuvan asemastaan OF6QR/S.
Tulevia radiosuunnistusharjoituksia
Pääkaupunkiseudulla ja myös muualla Etelä-Suomessa järjestetään nyt keväällä ja alkukesästä radiosuunnistusharjoituksia. Seuraavat harjoitukset: Lauantaina 20.5.2017 pidetään Hyvinkäällä 80 metrin harjoitukset. Kellonaika on vielä varmistumatta. Kokoontuminen Lukkojen levähdyspaikalla osoitteessa Pohjoinen kehätie …
Radiopuhelimen laturissa sähköiskuvaara, poista käytöstä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on löytänyt vakavan turvallisuuspuutteen radiopuhelimen laturista. Tuotteesta voi aiheutua sähköiskun vaara. Kyseessä on radiopuhelimen laturi, jonka tyyppikilvessä on mallimerkintä 1A31KG-2. Tukes suosittelee tuotteen poistamista käytöstä. Kentältä …
Jatka lukemista Radiopuhelimen laturissa sähköiskuvaara, poista käytöstä
Harrastusnäytekilpailu leirillä
Suomen Radioamatööriliitto ry. järjestää Suomi 100 -juhlaleirin 4.–9.7.2017 Tammelan Mustialassa, kuninkaankartanon alueella. Radioamatööriliiton historia alkoi vuonna 1921 Nuorten Voiman Liiton (NVL) osana nimellä N.V.L. Radioyhdistys. NVL:n jäseneksi pääsy edellytti harrastenäytteen …
OH6ME – Harrastetarina
Miten Anusta tuli radioamatööri? Laukaalla asuva Anu osallistui liiton järjestämälle kesäleirille ja innostui harrastuksesta. Erityisesti radioamatööriyhteydet ja harrastuksen sosiaalinen puoli on hänelle mieleen.
Ihan pihalla Kaisaniemen puistossa
Suomen Radioamatööriliitto järjesti radioamatööriaseman Helsingin Kaisaniemen puistoon kansainvälisenä radioamatööripäivänänä 18.4.2017. Liiton kerhotoimikunta ideoi kyseiseksi päiväksi Ihan pihalla -tapahtuman, jossa haastettiin kerhot ja yksittäiset radioamatöörit tulemaan ulos radioamatööriasemiltaan ja esittelemään harrastusta. …
Nuorten YOTA-tapahtuma
Youngsters on the Air, (YOTA) tulee taas ja tänä vuonna se järjestetään Iso-Britanniassa 5.-12.8.2017. Tällä kertaa tapahtumaan osallistuu noin 80 nuorta ympäri Eurooppaa, Afrikkaa ja jopa Japanista. Kyseessä on viikon …
Mastotyöturvallisuuden perusteet -kurssi
SRAL järjestää yhteistyössä Artjärven Viestiteknisen Yhdistyksen kanssa toisen kerran suuren suosion saaneen mastotyöturvallisuuden perusteet -kurssin. Kurssi pidetään lauantaina 20.5.2017 Artjärven Viestikalliolla. Kurssilla kerrotaan olennaisia mastotyöskentelyyn liittyviä turvallisuusasioita ja varoitetaan erityisistä …
Lisää Reaktori-tunnelmia
Vielä Reaktori-tapahtuman tunnelmia. [youtube https://www.youtube.com/watch?v=MOyyyXXwL2g&w=560&h=315]
Tunnelmia Reaktorista
Suomen Radioamatööriliitto on mukana Reaktori-tapahtumassa, joka jatkuu 24.2. saakka. Ohessa keskiviikon (22.2.) tunnelmia.